-

Tää päivä... en tiiä. On ollu jotenki tosi heikko ja haavoittuvainen olo. Tullu itkeskeltyä kun kuuntelin musiikkia, jokin vaa laukas sen pahanolon... Just samalla soi Jenni Vartiaisen esittämä Herra Kädelläsi... En ole kovinkaan uskonnollinen, mutta Jenni Vartiaisen musiikista olen aina tykännyt. Ja tämäkin kappale on kauniisti versioitu. En oikein tiedä tällä hetkellä mistään mitään... tuntuu et elämä on taas se karikkoinen, harmaa,pimeä,kalsea paikka. On taas se olo mikä on 10-vuotiaasta asti lähtenyt kehkeytymään. Aina välillä se katoaa hetkeksi,mutta löytää kyllä tiensä takaisin.

Olen ollut koulukiusattu ala-asteelta lähtien.. Silloin kiusaaminen oli pientä, mutta kun otin asian puheeksi en päässyt siitä kiusaamisesta eroon vielä yläasteellakaan. Se oli henkistä väkivaltaa... se mursi täysin sen pienen ihmisen mikä olin.. Monesti mietin olisinko kuinka erilainen jos kiusaamista ei olisi ollut, olisinko mahdollisesti nyt töissä ja asuisinko jossain muualla? Olisinko vahva ja itsevarma ihminen? Olisinko välttynyt monelta hyväksikäytöltä? Se pieni murtunut ihminen on vieläkin sisälläni, ja nyt taas niin pinnassa että voin tuntea ne pelon väreet jotka tulivat ku piti mennä kouluun. Eihän niin pitäisi olla,eihän? Mutta  olisinko vahvempi jos se kiusaaminen olisi loppunut siihen...? Mutta ei, se jatkui ylä-asteella, olin silloin aivan yksin. Yksin uudessa koulussa. Ihmiset istuvat isoissa porukoissa koulunkäytävillä ja nauravat heti kun olen kävellyt ohi. Olinko niin ruma? Olinko tyhmä? Mitä minusta puuttui mitä muissa oli? Sain kavereita vasta 8-luokan loppupuolella. Mutta silloin se oli jo kerennyt pinttymään pieneen mieleeni- Tiia,sinä olet ruma. Sinä olet tyhmä. Sinä et yksinkertaisesti ole mitään.

Sitten yläaste loppui. Alkoi ammattikoulu. Siellä kiusaajia eivät olleetkaan oppilaat, vaan opettajat. En sopinut opettajien muodostamaan muottiin, olin erilainen. Ja taas seuraavat kolme vuotta - kiusattuna. Meinasin monesti lopettaa koulun kesken, mutta onneksi en lopettanut, elämäni olisi tuskaa jos en  olisi suorittanut tätä ammattitutkintoa. En saisi työttömyysavustusta, enkä voisi elää koska en saisi ruokaa kun ei olisi rahaa.

Muutin Kuopioon,opiskelemaan hierojaksi. Mutta ongelmaksi tuli jatkuva sairastelu. Olin 3kk tulehduskierteessä ja lämpöä oli puolenvuoden ajan joka päivä. Ja toki, muut alkoivat ilkkumaan ja vihjaamaan minua laiskaksi ja että vain esitin kipeää. Siitä alkoi se kiusaaminen. Koulu olisi kestänyt vuoden mutta en saanut käytyä sitä siinä ajassa, koska olin niin paljon poissa. Meinasin jatkaa puolella vuodella koulua mutta tajusin etten pysty hieromaan niin paljoa kun vaaditaan,koska minulla on niin löysät nivelet ja ne rasittuvat hieromisesta erittäin paljon. Päätin lopettaa koulun.

Siinä on koulu historiani.. Mutta ehei, koulu ei ollut ainut ongelmani. - MIEHET- voi kun olisin ollut viisaampi...edes hitusen. Ihastuin päätä pahkaa. Sen tajusin kun tulin 17-vuotiaana seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Mutta ei, se ei ollut ainoa kerta. Minulla on kylmähiki kun kirjoitankin tätä juttua. Tunnen sisälläni jokaisen tunteen mitä tunsin kulloinkin... Sen hetken kun luulet että tuo mies pitää minusta oikeasti, mutta sen jälkeen kun vaatteet on jo puettu päälle - en olekkaan enää mitään,enkä kukaan. Olen taas se nolla joka olen ollut jo 10-vuotiaasta asti.

Nykyhetki, asun kyllä miehen kanssa. Mutta samalla tiedän jos tässä suhteessa tapahtuu jotain vastaavaa kuin edellisissä suhteissani niin tämä on viimeinen. Tämän jälkeen en enää jaksa. Annan viimeisen kerran kaiken itsestäni jollekkin ihmiselle. Ihme että uskalsin rakastua, kaiken kokemani jälkeen. En osaa sanoa enää mitään. Voin vain toivoa ja olla oma itseni. En vain tiedä kuka olen........

Kiitos <3 -Tiitu-