tiistai 15. lokakuuta 2013

Yksi päivä muiden joukossa

Olen aiemmin pitänyt kahta blogia, toista pidin vain hetken koska en silloin keksinyt sinne mitään kirjoitettavaa ja toista pidin kun tein päättötyötäni ammattikoulussa. 

Nyt tuntuu että haluan jakaa hieman kokemiani asioita yleisesti.

Alkutilanteeni blogin kirjoittamisen alkaessa: 

¤ 20-vuotias nuori nainen 

¤ Valmistunut sisustusartesaaniksi vuonna 2012

¤ Lopettanut hierojakoulun kesken, koska nivelet rasittuivat liikaa

¤ Mennyt kihloihin 2kk sitten

¤ Muuttanut vajaa kuukausi sitten yhteen kihlatun kanssa

¤ Työtön

¤ Sairauslomalla 

Siinä pieni tietopaketti minusta. Tämän hetkinen tilanne... 
Olen joka päivä kotona, katson kun pyykivuori romahtaa lattialle ja tiskivuori vain kohoaa lavuaarissa. En vain saa itsestäni mitään irti . Haluan vain nukkua koko ajan. Tietopakettiin voisin lisätä että kärsin vakavasta masennuksesta ja sen takia olen saikullakin.. en pystynyt tekemään edes kesätöitä loppuun asti...voimat loppuivat kesken. 

Mutta jos jotain hyvää kerron tähän väliin- Minusta tulee kummi ehkä maailman ihanimmalle möykylle, parhaimman kaverini lapselle. Sitä intoilen aivan valtavasti. Haluaisin ostella hirmuisesti vauvan vaatteita ja leluja tälle pienelle, mutta rahatiltaani on niin huono etten ole saanut paljo osteltua. Mutta seuraavan kerran kun rahaa jostain saan on möykylle ostettava jotain :) 

Juuri tällä hetkellä odotan että mieheni tulisi töistä ruokatauolle ja piristäisi hieman päivääni. 

Tässäpä tämä puheenvuoroni, nyt menen meikkaamaan ja koitan muutaman kuvan itsestäni ottaa ja päivittää tänne jotain tästä päivästäni :) 

Kiitos nam nam  <3 -Tiitu-
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti